Lue uusimmat artikkelit täältä!

Ota yhteyttä!
IG YT FB

Koronan vaikutus teatterin toimintaan

Koronavirus on ollut kaikkien meidän elämässä mukana nyt reilun vuoden ajan. Tilanne on vaikuttanut meidän jokaisen arkeen yksityis- sekä työelämässäjoillakin enemmän kuin toisilla. Mutta miten tämä kyseinen pandemia on vaikuttanut teatterin toimintaan?

Kempeleen Nuu-teatterin Marko Pohjanrinnettä on haastateltu kyseisestä aiheesta, jotta saamme tarkempaa tietoa tilanteen vaikutuksista teatteriarkeen.

Haastattelu 4.2.2021

Koronapandemia on aiheuttanut teattereille tilanteen, jossa esityksiä, mihin on harjoiteltu kauan ja hartaasti, ei voida yleisön edessä näyttää.

 Toki tällä hetkellä eletään sellaisessa tilanteessa, että esityskausi on meillä keskeytynyt. Kun esitykset alkoivat viime marraskuussa 2020, niin silloin esitykset oli mahdollista vielä pitää. Silloin koronatilanne ja rajoitukset oli sellaisia, että me pystyttiin pyörittämää näytelmää ikään kuin puolelle yleisölle.  

Sitten kun koronatilanne vaikeni ja alueelliset koronasuositukset muuttuivat sellaisiksi, että enää ei pystytty järjestämään esityksiä, niin sitten on ollut lappu luukulla siitä marraskuun puolestavälistä asti. Sen jälkeen ollaan peruttu kaikki kalenteriin merkityt esitykset. Se on merkinnyt sitä, että on tullut peruutuksia ja se toki tarkoittaa sitä, että meillä on lipputuloja vähemmän ja koska tällä teatterilla valtaosa, tai yleensäkin teattereitten toiminnasta valtaosa rahoitetaan nimenomaan lipputuloilla. Totta kai se on valitettavaa ja vaikuttaa meidän toimintaan. ”, kertoo Pohjanrinne

Ei ole mitään vastaavaa koskaan ollut. ”

Vaikkakin tilanteen myötä on jouduttu tekemään uhrauksia ja turhautuminen voi olla suurta, on Pohjanrinne kuitenkin optimistinen, että tilanne saadaan vielä raiteilleen ajan myötä.

 “ Olisihan se ihan hienoa, jos voisi palata siihen entiseen toimintamalliin. Saa nähdä onko se enää koskaan mahdollista, vai jyllääkö tuo virus jatkossakin. Itse olen aika toiveikas, että rokotusten myötä tästä vielä normaaliin päästään. “, tuumaa Pohjanrinne

Nuu-Teatterin toiminta keskeytyi juuri alkaneen esityskauden aikana.

Monta näytelmää on läpi käyty, mutta tilanne on uusi Kempeleen Nuu-teatterille.

  Meillä on ollut hyvä tuuri, että meillä ei ole esimerkiksi kertaakaan peruttu esitystä aikaisemmin vaikkapa sairaustapauksen vuoksi. Tämä on meidän 16. näytelmä ja ensimmäistä kertaa esitykset on peruttu. Teattereissa esitysten peruuttaminen ei ole mitenkään poikkeuksellista tai erikoista. Meillä on tasan yksi valomies ja tasan yksi äänimies, että jos jommallekummalle heistä sattuisi jotakin niin silloinhan meidän pitäisi perua esitys. “, Pohjanrinne kertoo.

” Onneksi meidän yhdistyksemme on kuitenkin aika pieni ja toiminta sillä tavalla suhteellisen pienimuotoista. Me emme putoa kauhean korkealta, vaan aikaisemmilla säästöillä elämme ja pystymme pitämään taukoa ja palaamaan, kunhan suositukset ja rajoitukset sen sallivat. ”, toteaa Pohjanrinne.

Tilanteen vuoksi Nuu-Teatterilla jäätiin paitsi hienoista hetkistä työryhmän, sekä yleisön seurassa.

” Jäätiin paitsi yleisöä ja esityksiä silloin, kun tieto näistä tiukentuneista rajoituksista tuli. Siihen lipputulotkin loppuivat. Sovitut esitykset piti peruuttaa, mikä on toki harmi työryhmän, mutta myös yleisön kannalta. Suunnitelmien muutokset ovat aina ikäviä.

Alla trailer näytöksestä Pikku Pietarin Piha, jota näytettiin ennen teatterin toiminnan rajoittamista. Esityksiä ehdittiin pitää vain muutama kappale ennen pandemian isompien rajoitusten alkua.

Tomi Hurme
vanessa hudgens leaked nudes michelle joy phelps nude xxxpor.win redo of healer rule 34 hd porn free downlode, the owl house r34 videos on love making wifeporn.win asian girl destroyed in anal sex most popular porn vid, pornstar with the biggest boobs chinese massage happy ending xxnx.vip pokemon may rule 34 paige vanzant onlyfans nudes
forge of empire login what is a rainbow kiss tiktok bigtitswife.vip we live togather porn emily black leaked onlyfans, allice in wonderland porn videos pornos de madrastras pornoblacked.com videos por no gratis sunny ray onlyfans leaks, watch free porn movies old man sucking tits rexporn.vip nude women in mexico lesbian dirty talk porn