Lue uusimmat artikkelit täältä!

Ota yhteyttä!
IG YT FB

Useimmissa kouluissa lukuvuosi alkaa vasta ensi viikolla, mutta OSAO:n media-alan opiskelijat palasivat opintojen pariin jo tällä viikolla. Pohjois-Pohjanmaan hyvän koronatilanteen takia opetus toteutetaan ainakin toistaiseksi lähiopintojen muodossa. Pitkän etäopiskelujakson jälkeen lähiopiskeluun siirtyminen on varmasti monelle helpotus. Ensimmäiselle viikolle riittää tekemistä: vanhat opiskelijat suunnittelevat tiimeissä mm. valokuvauskilpailu Photosprinttiä, haastekilpailu Ömeising Hölökkää sekä Showtimeä, johon kaikki halukkaat opiskelijat voivat toimittaa omia teoksiaan esiteltäväksi.

Vanhojen opiskelijoiden lisäksi koulun penkille pääsivät keskiviikkona myös uudet media-alan opiskelijat. Osa uusista opiskelijoista saapui suoraan peruskoulusta, mutta joukossa on myös aikuisopiskelijoita. Haastattelimme heistä muutamaa. 

UUSI SUUNTA INNOSTAA

Santeri Nissinen, 22 ja Akseli Taipale, 22 aloittivat opinnot hyvillä mielin. Ensimmäinen päivä on ollut mukava, ja ryhmähenki vaikuttaa hyvältä. Molempia kiehtoo media-alalla visuaalisten taitojen kehittämismahdollisuudet.

“Olen opiskellut musiikkia pidemmän aikaa. Pikkuhiljaa alkoi tuntumaan siltä, että haluaisin laajentaa audiopuolen osaamistani myös visuaaliseen puoleen, joten ajattelin, että media-ala voisi olla hyvä vaihtoehto”, Santeri kertoo. Tällä hetkellä hän on eniten kiinnostunut äänenkäsittelystä sekä eri medioiden yhdistämisestä. Vahvuutenaan hän mainitsee mm. riskienottokyvyn.  Santeri odottaa opinnoilta uusia mahdollisuuksia, ja kertoo olevansa innoissaan siitä, että on taas menossa kohti uutta suuntaa. “Uskon, että luvassa on paljon uutta asiaa ja tylsää ei varmasti ainakaan tule”.

Myös Akseli kertoo hakeutuneensa media-alan opintojen pariin oppimaan enemmän graafisen puolen työskentelystä. “Olen viime vuosina kiinnostunut kovasti visuaalisesta suunnittelusta sekä kuvankäsittelystä, joten media-ala tuntui hyvältä ratkaisulta”, hän kertoo.  Hän odottaa opiskeluilta uusien asioiden oppimista sekä haastavia tehtäviä – niistä ei varmasti tule puutetta. Itsessään hän haluaisi kehittää itsevarmuutta ja oma-aloitteisuutta toivoen, että ne kehittyvät opintojen ohessa. Akseli kertoo, että hänen vahvuutensa on ahkeruus – aloitettu työ tai projekti tulee aina hoidettua loppuun.

29-vuotias Sami Kinnunen kertoo, että uusi koulu on alkanut hyvillä fiiliksillä.  Sami hakeutui opiskelemaan media-alaa, sillä hän pitää tietokoneella työskentelystä. Erityisesti häntä kiinnostavat editointi sekä musiikki – ja videotuotanto.  

– Odotukset opinnoilta ovat korkeat. Olen kuullut, että täällä on tasokasta opettamista ja ammattitaitoista porukkaa.

Omiksi vahvuuksikseen hän listaa korkean motivaation sekä ahkeruuden. “Hoidan asiat aina loppuun asti enkä jätä mitään kesken. Haluan oppia kaiken, mitä opittavissa on”, Sami kertoo. Hän toivoo, että tulevat vuodet lisäävät oppimisintoa entisestään. 

Unelma-ammattia kohti

Aliisa Ojamaa, 34, ja Emilia Salo, 26, aloittivat uuden koulun positiivisella mielellä. Emilia kertoo, että on jännittävää palata taas kouluun pitkästä aikaa. Koulu tuo mukavaa vaihtelua, ja pitkän vuoden jälkeen inspiraatio on korkealla. Media-alalla häntä kiinnostaa erityisesti valokuvaus ja videoiden editointi. “Haluaisin oppia ihan ruohonjuuritason editointijuttuja sekä käyttämään kameraa niin, että pääsee kehittämään ammattimaisemmin omaa tyyliään”, hän tarkentaa.  Vahvuutenaan Emilia pitää korkeaa motivaatiota sekä visuaalista silmäänsä.  

Aliisa on iloinen, että hän pääsi viimein opiskelemaan alaa, josta oikeasti tykkää. “Media-ala on kiinnostanut minua 10-luokasta asti. En ole kuitenkaan aikaisemmin hakeutunut tänne, sillä minulle annettiin käsitys, ettei media-alalla ole töitä. Tein välissä merkonomiopintoja, mitkä eivät hirveästi kiinnostaneet, ja nyt päätin hakeutua alalle, mistä oikeasti pidän.” 

Aliisa harrastaa pianonsoittoa, ja uutena harrastuksena hän haluaisi tehdä konemusiikkia. Hän odottaa innolla uuden oppimista, ja eniten media-alalla häntä kiinnostaa editointi. Vahvuudekseen hän kertoo luovuuden – ideoita riittää.

Muiden tavoin Aliisa kertoo, että koulusta on tähän mennessä jäänyt mukavat fiilikset, ja  uuden luokan ryhmähenki vaikuttaa tosi hyvältä.

HAASTATTELU, TEKSTI JA VERKKOTAITTO: Eija Haaksiluoto

KUVAT: Laura Vilmusenaho

Kommentoi

You don't have permission to register