Historia
Bändin musiikki ura alkoi Pohjankartanon koulun tiloista ja Oulun seudun koulujen järjestämässä Rotuaari Soi -bänditapahtumasta. Joukko herätti paljon puhetta koulunsa oppilaiden keskuudessa, mutta bändin toiminta jatkui joka tapauksessa vaihtelevasta maineestaan huolimatta. Kesällä 2025 Kaikkien kesäfestareilla, keskimäärin 7000 kävijän tapahtumassa, lavalle nousi Kroizos sijoituttua toiseksi nuorten Kotkarock-tapahtumassa marraskuussa 2024.
Marraskuussa 2025 bändissä kuitenkin tapahtui suuri muutos, kun taustalla jo kauan sitten kylvetty ero viimein tapahtui. Kroizoksen julistettiin ”lopettavan” epäonnistuneen musiikkitapahtuman jälkeen, jossa Kroizos ei päässyt edes lavalle asti. Bändi ei kuitenkaan lopettanut, vaan vanhan basistin ja rumpalin korvasivat Eevi Häli ja Seli Könönen, myös Vaara pääsi eroon kitaran pestistään, ja asema siirrettiin Noel Päkkilälle. Häliin Vaara oli tutustunut jo Pohjankartanon yläasteella ja hän tuntui selvältä ehdokkaalta uuteen kokoonpanoon. Muihin jäseniin hän tutustui Madetojan musiikkilukiossa. Yhdessä uusi kokoonpano ei ole vielä julkaissut musiikkia, mutta kirjoitukset ovat alkaneet ja yksi biisi on Hälin mukaan jo valmiina.
Aiemmin Abel Vaara oli suurin osin yksin vastuussa biisien kirjoituksesta ja bändin hengen ylläpidosta, hänestä tuntui kuin olisi ollut ainoa, joka oli innoissaan bändin tulevaisuudesta sekä mahdollisuuksista mitä bändissä oloon liittyy. Helpotuksekseen Vaara on saanut uusilta jäseniltä samanlaista intohimoa ja ideointia tulevaisuutta varten. Jäsenet kertovat myös yhteishengen toimivan, ja ovat yhdessä hyviä kavereita myös vapaa-ajalla.