Ensimmäinen kulu hevosen ostamisessa on itse kauppahinta, joka vaihtelee todella paljon. Hevosen hintaan vaikuttaa mm. sen laatu, kuinka pitkälle se on koulutettu, luonne, rotu, ikä ja terveys. Oma hevoseni maksoi 10 000 euroa. Kun hevosta on käyty kokeilemassa ja se halutaan ostaa, kannattaa sille teettää ostotarkastus. Ostotarkastus on melko laaja tutkimus, missä hevonen kuvataan ja selvitetään onko sillä jotain terveyshaittoja mistä myyjä ei ole ollut tietoinen tai ei ole kertonut. Ostotarkastusta ei tarvitse tehdä, jos myyjä on lyhyen ajan sisällä käynyt tarkastuttamassa hevosen, ja hänellä on dokumentit klinikalta, joilla voi todistaa että hevonen on terve.
Seuraavat kulut koostuvat varustehankinnoista. Listaan alle varusteita ja hintahaarukoita jotka ovat pakollisia, mutta eivät niin suuria. Satula on hevosen jälkeen kallein hankinta, koska sen täytyy istua lähes täydellisesti sekä hevoselle että ratsastajalle. Harrasteratsastajana hyvä este- tai koulusatula riittää, mutta kilpaillessa on hyvä olla satulat kumpaankin lajiin erikseen. Estesatula on hyvä ”perussatula”, koska sillä voi sekä hypätä että ratsastaa sileällä. Satulan sovitus kannattaa tehdä ammattilaisen toimesta, ja se käy helposti varaamalla sovittajalle ajan joko heidän toimipisteelle, tai omalle kotitallille. Jos hevoselle ei sovi oikein mikään satula, tai haluat kustomoida itsellesi juuri sellaisen kuin haluat, voit teettää mittatilaussatulan. Mittatilaussatula on käytetyn satulan ostoa huomattavasti tyyriimpi ratkaisu.
– Hevonen 10 000€
– Ostotarkastus 274€
– Estesatula 1600€
– Koulusatula 2400€
– Suitset 55€
– Satulahuovat 150€
– Loimet 250€
– Suojat 25€
– Kuljetussuojat 70€
– Kylmäyssuojat 40€
– Harjat 60€
– Hevosen ensiapuvälineet 75€
= 15 000€